Unionin talousoppi on myös ideologiaa
OPPIMISTAVOITE: Oppia ymmärtämään kuinka paradoksaalista; ristiriitaista, todellisuuden tai jopa järjen vastaista toiminta Euroopassakin on. Tässä jaksossa opit miksi kansalaisten ja EU-pääättäjien välillä vallitsee eriäviä näkökulmia Unionin suunnasta.
Unionin johdolla on kaksi päämäärää: 1.maapalloistuminen: globalisaatio ja 2. territoriaalinen federalismi: eurooppalainen liittovaltio.
Kiistakirjoituksessamme sanotaan, että taustalla on talousideologia; oppi uusliberalimista.
"Olemme tulleet Euroopassakin historialliseen käänteeseen, jossa yksityisen ja julkisen sektorin ero on alkanut hävitä. Molempien sektorien kehitystä ohjaa kasvavassa määrin yksityisen toiminnan logiikka."
Tässä jaksossa voit pikalukea paradokseja tietoruutujen avulla tai perehtyä siihen kunnolla. Lukea luvun tekstinä.
Lisänmausteena esittelemme youtube lyhytelokuvan Lännen miehet: EU-ajan keskeiset vaikuttajat.
Oppimisen idea ja polku selviää kuvasta oikealla . Tässä alla esitetään "teesi".
Sinun asiasi on osallistua omalla ajatuksellasi keskusteluun, johon on sivun lopussa oma alue.
Nettitavat: Puhumme asiaa omasta puolestamme emme arvostele toisten keskustelijoiden persoonaa.
Teesit. Euroopan johtajat yrittävät luoda liittovaltiota maanosassa joka on kansakuntien kehto.
2. Se mikä ennen 50 vuotta sitten edusti Euroopassa itää on kiusallisella tavalla Lännen sanastoa ja toimintatapaa.
Euroopan uusliberaalit fantasiat
Elämme Euroopassa kaksoisfantasian vaihetta - samalla kun olemme putoamassa muiden kelkasta.
Euroopan johtajat yrittävät yhtä aikaa luoda sekä globaalia maailmantaloutta, että yleiseurooppalaista liittovaltiota yli kansallisvaltioiden – maaosassa joka keksi ja loi kansallisvaltiot.
Kaksoisfantasia on syvästi ideologinen, mutta ei realistinen. Se on silti saatu myytyä ainoaksi oikeaksi totuudeksi, politiikaksi poliitikoille. Niin hyvin, etteivät he ole välittäneet kansalaisten kasvavasta epäilystä. Se on luonut paikan ääriajattelulle viime vuosisadan pahimpien mallien mukaisissa vihapuheissa.
Viime vuodet ovat olleet suuren kansainvälisen, kaksipuolisen valehtelupropagandan juhlaa; Ukrainassa, Venäjällä, Euroopassa, Yhdysvalloissa, Syyriassa, Irakissa, Afganistanissa, Sudanissa, Keniassa ja Israelissa-Palestiinassa, Turkissa ja Yhdysvalloissa. Sota terrorismia vastaan sai terrorin piirteitä kybersodissa ja propagandan maailmansodassa.
Euroopan Unionia vaivaa siis yhtäaikaa kaksi fantasiaa: maapalloistuminen: globalisaatio ja territoriaalinen federalismi: eurooppalainen liittovaltio.
Ensimmäisessä fantasiassa kyse on kuinka monikansallisen talouden oligarkia pyrkii murtamaan, oman etunsa vuoksi, kansallisvaltiot hallitsemansa globalisaatiotalouden osiksi. Ilman kansallisvaltioita oligarkia, harvainvalta jäisi vaille lain järjestyksen pakottavaa voimaa.
Harvain vallan oppi on Friedrich von Hayekin neoliberaalissa ajattelussa.
Klassisten liberaalien ajattelussa yhteiskunnalliset ongelmat ratkaistaan laajentamalla omistusoikeuksia ja tätä kautta yksityisiä markkinoita. Valtion ei tule sotkeutua yksityiseen toimintaan kuin tuottamalla ihmisten toiminnan kannalta neutraaleja lakeja, jolloin markkinoiden välittämät kansalaisten mieltymykset voivat ohjata yhteiskunnallista kehitystä.
Käytännössä tämän ajatuksen juurena on taloudellisen ajattelun soveltaminen kaikkeen. Koko inhimillinen todellisuus halutaan selittää yhden totuuden kautta.
Suomi siirtyi tähän oppiin vähitellen, se huipentui vuoden 2015 jälkeisessä Sipilän hallituksen ohjelmassa.
Sitä kutsutaan monella nimellä; tarjonnan taloustieteeksi, jossa tarjonta itsessään luo kysyntää ja paras tulos saavutetaan markkinoita kiihdyttämällä, synnyttämällä aina vain kasvua, jossa pyrkimyksessä kaikki on alisteista maksimaalisen vapauden markkinoille. Tätä samaa oppia on kutsuttu myös voodoo-taloudeksi, Chicagon koulun friedmanilaisuudeksi, neo- ja uusliberalismiksi.
”Liberalismi”sana on levinnyt yht'äkkiä viitteeksi, jonka alle on tunkua sellaisissakin piireissä, joiden vapaamielisyys on vapaamatkustamista toisten selässä.
Yrittäkkäämme selvittää myös tätä aikamme iskusanaa, ”liberalismi”, ideologisista lähtökohdista vaikka aatteellisuus onkin kovin epämuodikasta.
Uusliberalismi-ilmaisua kuvaamaan valtatalousoppia käytetään tässä pääasiassa vastakohtana sosiaaliliberalismille, joka nojaa ekologisen talousajattelun ja hyvinvointivaltion ja keynesiläisen talousteorian mukaiseen suhdanneoppiin: pyrkimykseen suurempaan markkinoiden sääntelyyn ja ohjaukseen - mutta vähäisempään julkiseen regulaatioon - sekä tuloerojen tasoittamiseen vastakohtana uusliberalismin ahneelle tuholle.
Ahne tuhohan on korvannut uudistavan luovan tuhon mallin kapitalistisessa taloudessa.
Uusliberalismi on johtanut tulojen keskittymiseen. Kymmenen prosenttia ihmistä omistaa 86 prosenttia maailman varallisuudesta mikä tarkoittaa, että 85 rikkaimman perheen omaisuus on yhtä suuri kuin köyhimmän 3,5 miljardin ihmisen omaisuus. 1.
JULKINEN ON YKSITYISTÄ
Olemme tulleet Euroopassakin historialliseen käänteeseen, jossa yksityisen ja julkisen sektorin ero on alkanut hävitä. Molempien sektorien kehitystä ohjaa kasvavassa määrin yksityisen toiminnan logiikka.
Aikamme suuri kysymys onkin voiko yksityinen ja julkinen sektori toimia samalla logiikalla ja voiko taloudelliseen ajatteluun liitetyn logiikan laajentaa koskemaan koko inhimillistä toimintaa?
Hayekin mielestä ei ole mitään välimuotoa säätelemättömän markkinatalouden ja sosialismin välillä. Kaikki sosialismille tehdyt myönnytykset olivat luisumista kohti totalitarismia. Yhteiskunta ei ole mikään kiinteä organisaatio vaan luonteeltaan spontaani markkinatalous, jossa valtio oli tarpeellinen, mutta paljolti ulkopuolinen tekijä.
Hyvinvointivaltio oli Hayekille yksilönvapauden rajoittaja, johon sisältyi totalitarismin siemen. Seuraus on ollut, että puhe hyvinvointivaltiosta on muuttunut jo monin paikoin puheeksi vain kilpailuvaltiosta.
Kohtuuden nimessä pitää muistaa, että Hayek ja Milton Friedman kirjoittivat tekstinsä kylmän sodan aikana, luullen kapitalismin ja sosialismin välisen taistelun jatkuvan pitkään. Se kertoo kuitenkin, että tarjonnan taloustieteessä uusliberalismissa on takana myös poliittinen näkemys – ideologia ja (amerikkalaiseen) valtapiiriin sitoutunut lähtökohta.
Suomessa arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut että ”yhteiskunta ei ole olemassa kasvattaakseen bruttokansantuotetta vaan luodakseen ihmisille hyvän paikan elää.”
Valtion viime vuosien talouspolitiikalla on ollut - sanahelinästä hyvinvointivaltion pelastamiseksi huolimatta, eri tavoitteet.
Hayekin säätelemättömän markkinatalouden ideaan on vastannut John Gray, joka kritisoi neo- eli uusliberalismia.
John Grayn mukaan keskeistä ihmiselle ei ole tulojen kasvu vaan oman turvallisuuden takaaminen. Siihen kuuluu tärkeimpänä osana vakituinen työpaikka.
Gray pitää globaalia markkinataloutta utopistisena ajatuksena.
Sen seurauksena syntyy vain voimistuva pyrkimys kohti yhä ankarampia yhteiskunnallisia konflikteja ja poliittista epävakautta.
Gray näkee globaalin talouden nimenomaan vaarana eurooppalaiselle liberaalille sivilisaatiolle, koska se tuhoaa osa-aikaisilla pätkätöillä koko vakiintuneen työjärjestelmän.
Tarjonnan taloustieteessä eli uusliberalismissa on ajauduttu uudenlaisiin epäsäännöllisiin työsuhteisiin ja pätkätyöhön koska työvoiman tulee opin mukaan kilpailla työn tarjonnassa hinnalla eli alhaisilla palkoilla.
Tässä on suuri paradoksi: yläpäässä mekanismi on päinvastainen huippupalkkioina. Aikamme voodoo taloudessa2 tätä perustellaan sillä, että on olemassa ns. tihkumis- eli trickle down-efekti, siis varakkaiden varallisuus valuu alaspäin yhteiskuntaan heidän kulutuksensa ja sijoitustensa kautta aktivoimalla taloutta.
Viime vuosina näitä rikkaiden muruja ei kuitenkaan ole tihkunut köyhien lattialle - ei edes investointeihin. Varat otetaan pahimman lamankin keskellä osinkoina ulos samaan aikaan kun työväkeä erotetaan.
KANSALAISUUS TALOUSYHTEISKUNNASSA
On alettu puhua kansalaisuuden muutoksen välttämättömyydestä suhteessa valtaan. Puhumme silloin kansalaisen muuttumisesta alamaisesta, vallan kohteesta ja rikkauden tihkuvasta objektista hyvää tekeväksi ja tarvittaessa vastaan panevaksi yhteiskunnalliseksi toimijaksi. Tämä kansalainen kerää voimaa VERKOISSA horisontaalisesta toiminnasta ja paikallisesta, tai monien paikallisuuksien yhteisen intressin verkottamisesta.
Manuel Castellsin, Pekka Himasen (et al) paljon raivoisaa huomiota herättäneessä Kestävän kehityksen malli-selvityksessä Himanen viittaa samaan kansalaisuuden muuttumiseen käsitellessään itse hyvinvoinnin ja hyvinvointiyhteiskuntien uutta tehtävää:
”Toimija vs. kohde: teollinen hyvinvointivaltio käsittelee ihmisiä hyvinvointitoimiensa kohteina hyvinvoinnin toimijoiden, subjektien, sijaan. Tämän seurauksena myös ihmiset ulkoistavat hyvinvointinsa toisten tehtäväksi.
Uudistettu hyvinvoinnin yhteiskunta näkee ihmiset hyvinvoinnin toimijoina, jotka ovat myös olennainen palvelujen kehittämisen ideoiden lähde avoimen kehittämisen mallin mukaisesti. Samoin ihmisten tulee nähdä itsensä hyvinvoinnistaan vastuullisina subjekteina.”3
Meidän tulee ymmärtää, että hyvinvointivaltio on liian arvokas jätettäväksi vain virkavallalle, joka nykyisellään leikkaa ja yhtiöittää sen - ja myy jämät markkinavoimille.
Kansalainen ei voi puolestaan olla vain etujen vastaanottaja, kyllä yhteisössä eläminen edellyttää myös omia panoksia. Ei siksi, että näin säästettäisiin, vaan siksi, että muuten hyvä valuu käsistä, hyvinvoinnin tarjonnasta tulee vain markkinoiden ehto.
Kansallisvaltiota on alettu kyseenalaistaa sitten vuoden 1989 tapahtuneen kommunistisen järjestelmän kaatumisen.
Historiallinen kansallisuusaate päättyi viime vuosisadalla rotuoppeja korostavaan kansallissosialistiseen ja marxilaisuus stalinistiseen totalitarismiin.
Yhä useammin uusliberaalit ja globaalitalouden kannattajat korostavatkin nyt, että kansallisvaltio on luonteeltaan vain historiallinen välivaihe.
1Credit Suisse research institute lokakuu. 2013
2George Bush vanhemman käyttämä termi tarjonnan taloustieteestä ennen reaganismia. Yle MOT:n mukaan 2014.
3. Pekka Himanen 2013 Kestävän kasvun malli, s 328.
Euroopan paradoksi: KUN LÄNNESTÄ TULI ITÄ: Video
