Euroopan kauhuskenaario TYÖN LOPPU

OPPIMISTAVOITE: Lisätä opiskelijan tietoisuutta, ymmärrystä ja valmiutta kohdata työn saantia, tekemistä ja tyon antamista koskeva valtava muutos jota elämme voimistuvassa kierteessä

Tässä jaksossa voit myös katsoa tietoruudut vaikka bussissa kännykästäsi.

Oppimisen idea ja polku selviää kuvasta vieressä. Tässä alla esitetään "teesit" niihin pyydetään vastaväittäjiä. Sinun asiasi on osallistua omalla ajatuksellasi keskusteluun johon on sivun lopussa oma alue.

Nettitavat: Puhumme asiaa omasta puolestamme emme arvostele toisten keskustelijoiden persoonaa.

TEESI Työ tuntemassamme muodossa vähenee radikaalisti. Vastaus löytyy koko talousajattelun uudistamisesta keskittämistaloudesta digitalisaatiota hyödyntävään lähitalouteen ja uuteen työkäsitteeseen.

Järjestelmässämme, poliittisen eliitin, ekonomistien ja lehdistön yhteisesti asettaman esityslistan, agendan kautta hetken arvoilla on taipumusta muuttua yleisiksi, päteviksi totuuksiksi ja tulkintamalleiksi. Niitä aletaan pian toistaa yhtenä ja ainoana totuutena yhteiskunnallisesta todellisuudesta.

Yhden totuuden malliin kuuluu myös asioiden pilkkominen ja pätkiminen ajallisesti tarkoitustaan vastaamattomien kielikuvien ja synnytettyjen moraalisten abstraktioiden kautta. Vallan pitoon kuuluu vanhan ajattelutavan piilopuolustuksessa apatia-ase: kansalle on annettu hallittavien osa, jossa roolissa sen kuuluu tyytyä leipään ja nauttia vain sirkushuvista massaviihteen ja rajatussa pikkukuvain realityshowssa.

Yhteiskunnallisessa muutoksessa tämä muuntaa todellisuuden. Muutoksen arvellaan olevan riippuvainen vain puolueiden valtasuhteiden vaihtumisesta vaikka kaikkien kokemassa havaintotodellisuudessa sillä ei ole merkitystä itse yhteiskuntaelämän muutokseen, jota aina valtasuhteiden muutosta kilvoiteltaessa kuitenkin hoetaan.

Muutosta luulotellaan usein myös teknologian kehitysvaiheiden kautta vaikka ne ovat vain väline suurten yhteiskunnallisten ideoiden toteuttamiselle. Yhteiskuntaelämän muutos ei tälläkään kertaa toteudu netin tai sosiaalisen median vuoksi, vaan sen verkottumismahdollisuutta hyödyntävien ihmisten uudenlaisen heimoontumisten avulla.

Yhteiskunnalliset ideat hyväksytään yleensä kriiseissä tapahtuvan ongelman asettelun seurauksena.

Ideat syntyvät asioiden yhdistämisestä uudeksi ajattelutavaksi, jonka ympäröivän todellisuuden muuttuminen tai seurauksineen aiheuttaa. Niihin liittyy aina kognitiivinen tarve; muiden opastaminen ja markkinointi. muutoshaluisten kerääminen uuden idean taakse.

Päämääriä asetettaessa joudutaan aina luomaan olettamuksia, skenaariota ja arvioita. joista ei voi olla aivan varma. Ilman visiota muutosta ei kuitenkaan synny. Ilman pragmaattista toteutusta missiosta ei tule mitään.

Meillä ihmisillä on tieto oman elämämme ainutlaatuisuudesta, luulo oman aikamme erityisestä merkityksestä ja poikkeuksellisuudesta, mutta harhakuva, että maailman hallinnan takana olisi järjestys, hallittu kokonaisuus, joka pitää kaikkea yllä.

Oma elämämme on kuitenkin väliaikainen hetki, pisara historiassa, osa luonnon kiertokulkua. Kaikki sukupolvet liioittelevat aina Oman Aikakauden merkitystä. Maailmassa on enemmän kaaosta ja ajelehtimista kuin rationaalista järkeä.

Siksi ymmärrys ihmisestä osana luonnon kiertokulkua, elämän väliaikaisuudesta ja toimiemme sopeuttamisesta tähän, syntymisen ja kuolemisen jatkumoon, olisi paras keino kestävien elämäntapamallien ja talouden toimintojen käsittelyssä, suunnittelussa ja toteutuksessa.

Me etsimme aina toivoa jatkuvuus mielessämme, mutta onnea pysyvyydestä.

Pyrkimys parempaan ei kuitenkaan voi syntyä kuluttamisesta ja omistamisesta kuten ajassamme uskotellaan palatessamme luonnon kiertokulkuun mammona ei seuraa meitä. Emme jää eloon lompakossa vaan jälkeläistemme geeneissä ja muistoissa.

Kaiken kaaoksellisuuden toteamisen ja elämän väliaikaisuuden kautta opimme paremmin hahmottamaan myös toivon – paremman huomisen – sisältöä ja hetken puuhastelun vähää merkitystä pitkässä juoksussa.

Suomessa, erityisesti elinkeinoelämän järjestöissä, pannaan paljon huomiota vain tulonjakoon vaikka koko ammattirakenne ja työ muuttuu, puhutaan myös rakenteiden muuttamisesta entistä korjaamalla, mutta samaan aikaan kaikkea uutta estetään eikä muutoksia saada aikaan. Näin tapahtuu kun eletään liian lyhyissä sykleissä eikä katsota kauas vaikka tiedossa on miten suureen murrokseen ollaan menossa.

Ensimmäisenä automaatio iskee lähivuosina työllisyyteen asiakaspalvelutehtävissä ja kuljetuksissa ja ylipäätään kuluttajapalveluissa teollisen automaation kehitysvaiheen jälkeen.

Amerikkalainen tutkimusyhtiö Forrester ennustaa, että jo vuoteen 2021 mennessä kuusi prosenttia kaikista Yhdysvaltain työpaikoista, alkaen taksi- ja bussikuskeista asiakaspalvelutehtäviin korvautuu älykkään teknologin automaattipalveluilla.

Nämä uudet sihteerit ja muut avustajamme: älykkäät agentit, jotka osaavat ymmärtää inhimillistä käyttäytymistä, osaavat yhä enemmän tehdä päätöksiä ihmisen puolesta. Olemme jo nähneet Iphoneissa sihteeri Sirin, Alexan ja Cortanan, Google Now´n ja IBM:n Watsonin, jotka ovat vielä simppeleitä esimallinnoksia, mutta kehittyvät hurjaa vauhtia älyltään ja oppivat ajamaan vaikka autoa puolestamme.

Forrester ennustaa vuodesta 2021 käännekohtaa jolloin vaikutukset alkavat massamitassa. Kehitys kohti tekoälyä on jo menossa logistiikassa ja vaikkapa varastotoiminnassa, jossa automaatio on korvannut ihmiset jo Suomessakin.

On selvää, että tästä seuraa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia, työttömyyttä, kapinamieltä muutosta vastaan, jopa syrjäytymistä ja päihdeongelmia.

Politiikka on tästä kehityksestä pahasti jäljessä. Kuvaavaa oli ”liikennekaaren” hyväksymisen yhteydessä tapahtunut valokeilan suuntautuminen vain taksiliikenteen lupakäytäntöihin kun perussuomalaiset ”pelastivat” taksikuskeja vaatimalla vanhan lupakäytännön säilyttämistä, mikä osin tapahtuikin.

Sen sijaan itseohjautuvien autojen ja siitä seuraavan jakamistalouden koko auton omistamiseen liittyvää ongelmatiikkaa - ja huikeaa mahdollisuutta - ei käsitelty.

Kukaan ei liioin välittänyt huomata mitä linja-autoliikenteessä aiemmin jo tapahtui: suuret kansainväliset yhtiöt ostivat suomalaisia yhtiöitä pois kuljettamasta ja kuorivat kerman päältä.

Suomen pienet taksifirmat ovat sijoittajille hyvä nakki; ne ovat hyvässä kunnossa, liian pieniä uuteen tilanteeseen ja monen omistaja on ikääntynyt. Niiden tuloista 40 prosenttia tulee koulu-, vammais- ja vanhuspalvelujen kaltaisista yhteiskunnan maksamista kuljetuksista joissa tehostamalla, robottiautoilla syntyy merkittävä ansaintalähde. Säilyttäessämme vanhaa luomme samalla itsestämme tytäryhtiötalouden myös logistiikassa ellei muutosta oteta pontevasti omiin käsiin. .

Pahin skenaario on, että edessämme on väestön kasvun ryydittämä, ikääntymisen lastittama, teknisesti osaamattomien, vanhentuneen koulutuksen ja taitotason työntekijöiden työtön toimettomuus ja siitä johtuva turhautuminen. Se johtaa kapinahenkeen ja politiikan helppoheikkien menestykseen.

Uusliberaali talousoppi ei osaa käsittää sen seurauksia, koska sille työttömyys on kannattava talousetu, jonka avulla päästään palkkojen laskemiseen. Politiikalle tässä pitäisi kuitenkin olla kaikkein tärkein tehtävä yhteiskuntarauhan säilyttämiseksi ja ääriryhmien demagogian ja väkivallan torjumiseksi.

Ihmisen uusi elämä pitää hahmottaa tapahtuvien tosiasioiden eikä eilispäivän perusteella.

Nopeaan murrokseen on joutunut ja tulossa alkutuotanto, terveydenhuolto, oppiminen, asiantuntijatyö ja yleensä keskiluokan ammatit.

Tulevaisuudentukija Risto Linturi ennustaa, että teollisuuskin purkautuu osaksi kauppaa ja sanoo saman kuin minäkin: ”ihmisen työssä palataan kisälliajan rakenteita muistuttavaan tilaan, energiateknologia, materiaaliteknologia, media, ihmisen suhde ja kokemus ympäröivästä maailmasta, ihmisen suhde itseensä muuttuu.”

Edessä on poikkeuksellisen monia nopeita samanaikaisia muutoksia, joista yhteiskunnan turvaverkot eivät yksin auta selviämään, mikäli yhteiskuntaa ei laajassa mitassa saada liikkeelle uusia mahdollisuuksia kohti.

Nämä uudet mahdollisuudet pelastavat meidät vain, jos ehdimme tarttua niihin ajoissa.

Uuden tekemiseen on tarvetta koska huomisen iso kuva on monin tavoin ongelmallinen.

Tilastokeskuksen mukaan yli 65-vuotiaiden osuus väestöstä nousee nykyisestä 19,9 prosentista 26 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Vuonna 2060 yli 65-vuotiaita on jo lähes 30 prosenttia väestöstä.

Tilastokeskuksen 2015 väestöennusteen mukaan Suomessa on vuonna 2030 enää 882 000 alle 15-vuotiasta kansalaista, saman verran kuin vuonna 1894. Vielä 1980-luvun alussa joka viides suomalainen oli alle 15-vuotias. Ennusteen mukaan alle 15-vuotiaiden osuus väestöstä pienenisi 14 prosenttiin vuoteen 2060 mennessä.

Väestöllinen huoltosuhde muuttuu siten, että vuonna 2032 jokaista sataa työikäistä kohden on 70 lasta ja eläkeläistä. Vuonna 2060 heitä on jo 76.

Vuonna 1975 syntyneistä, 40 vuotta täyttäneistä naisista joka viides viettää satavuotispäiväänsä. Samanikäisistä suomalaismiehistä yhtä vanhaksi elää joka kymmenes. Niin käy, jos kuolleisuus jatkaa laskemistaan kuten se on tehnyt viime vuosikymmenet.

”Ihmisen elinikä on pidentynyt 300 vuoden ajan. Jo pitkään elinikää on tullut lisää kolme kuukautta vuodessa. Se on tuonut ihmisille kymmenen lisävuotta 40 vuoden aikana,” kertoi professori Marja Jylhä Tampereen yliopistosta HS:lle.

Myös työikäisten määrä vähenee, vuonna 2009 työikäistä väestöä oli 3,55 miljoonaa, määrä oli 2015 laskenut 70 000:llä.

Onneksi apuun on tullut maahanmuutto, se voisi pelastaa Suomen hyvinvointivaltion.

Vuonna 2015 Suomeen tuli yli 30 000 pakolaista joista suuri osa, noin 10 000 sai jäädä maahan.

Suuri haaste on opettaa heidät maan tavoille; työhön, yhteiskuntaan, puhumaan Suomea ja tuntemaan uuden paikan kotimaakseen.

Vaikeus ei ole oppimisessa vaan omissa asenteissamme. Se nähtiin, me otimme asiasta ja näistä ihmisistä irti kaiken kiihkon ja kielteisyyden mutta emme nähneet omaa etuamme, muutoksen mahdollisuutta. Tärkeintä oli tapella tosiamme vastaan mamujen pään yli ja ohitse.

Hyväksymmekö oman etumme mukaan toimimisen?

Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli syyskuussa 2015 yhteensä 337 400 työtöntä työnhakijaa, 22 900 enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Suomessa oli syksyllä 2015 tosiasiassa jo 500 000 ihmistä vailla työtä. Erilaisissa työvoimapoliittisissa toimenpiteissä oli jo vuonna 2014 yli 122 000 henkeä.

Jos lasketaan yhteen TEM:n rekisteristä työttömät, työttömyyseläkeläiset ja työvoimapoliittisissa toimenpiteissä olevat, saatiin vapaana olevan työvoiman määräksi yli 450 000 henkeä jo 2014. Maassa annetaan pitkäaikaistyöttömyyden ja sitä kautta syrjäytyneisyyden kasvaa ilman että se ketään järkyttää. Piilotyöttömyys 122 000 henkilöa oli kasvanut ennätyslukemiin. Piilotyöttömällä tarkoitetaan ihmistä, joka haluaisi tehdä työtä, mutta on luopunut jostain syystä työnhausta.

Suomen työttömyystilanneon vaikea ja mikä pahinta: tuotantokapasiteetti vanhenee kun uusinvestointeja ei juuri tehdä. Ruotsissa, Alankomaissa ja Yhdysvalloissa investoinnit ovat kasvaneet kymmenessä vuodessa yli 30 prosenttia, Suomessa vähentyneet yli kymmenen prosenttia.

Tutkimus- ja kehittämistoiminnan menot olivat Tilastokeskuksen mukaan 6,5 miljardia euroa vuonna 2014. Menot laskivat vuodessa 170 miljoonaa euroa.

Yritysten tuotekehityspanostukset 2014 vähenivät 190 miljoonaa euroa eli reilut neljä prosenttia. Viestintälaitteiden tuoteryhmässä pudotusta oli lähes 90 miljoonaa euroa. Korkeakoulusektorilla tutkimusmenot kasvoivat 50 miljoonaa euroa (3,6 prosenttia) ja sektoritutkimuslaitoksissa ja muulla julkisella sektorilla puolestaan laskivat 30 miljoonaa (lähes viisi prosenttia).

Tutkimus- ja kehittämismenojen bruttokansantuoteosuudeksi vuonna 2014 muodostui 3,2 prosenttia. Bruttokansantuoteosuus on laskenut vuodesta 2009 alkaen, jolloin tutkimusmenojen osuudeksi kirjattiin 3,8 prosenttia. Yrityssektorin osuus tutkimus- ja tuotekehitysmenoista on vuosina 2008–2014 laskenut 74 prosentista 68 prosenttiin. Vuonna 2015 tutkimus- ja kehittämismenot laskevat arviolta noin 45 miljoonaa euroa ja BKT-osuus jää 3,1 prosenttiin.1.

Vastuullisen yrityksen pitäisi huolehtia yrityksen menestyksestä myös tulevaisuudessa ei olla investoimatta vuosikausia. Miksi näin kuitenkin tapahtuu nimenomaan Suomessa ja miksi yritykset eivät investoi silloinkaan kun ne tekevät hyvää tulosta ja jakavat suuria osinkoja?

Teknologiateollisuus patistikin 2015 hallitusta uusimaan yritysverotusta. Se ei esitä yhteisöveron lisäkevennystä, vaan haluaa yritysverojärjestelmän, joka suosisi investointeja tekeviä yrityksiä.

Ruotsissa yritys voi tallentaa 20–25 prosenttia voitoistaan investointirahastoon. Jos ne käyttää investointeihin kuuden vuoden aikana, voittoja ei veroteta.

Historiallinen työ on yhä syvenevässä kriisissä, sen ja pääoman arvosuhde päälaellaan kun tuotetaankin ihmisen työn arvon tuloksien sijaan rahaa ilman ihmistyötä. Työtä ei synny koska rahalla saa rahasta enemmän, velka on parempi bisnes kuin investointi.

Finanssitaloudessa työn arvo muuttuu kun ihmistyöllä ja tavarantuotannolla ei ole kilpailukykyä kun rahaa tuotetaan rahasta pankkien kesken uusilla johdannaisrahainstrumenteilla. Bankstereille1 on edullisempaa luoda kuvitteellista rahaa virtuaalitalouteen kuin työtä reaalitalouteen.

TEESI:

Vaihtoehtoni on suuntautua vakaan markkinatalouden ideaan, jossa hyväksytään, ekologisen periaatteen perusteella, yhteiskuntaa edistävä, työikäisille vastikkeellinen kansalaistyö, kansalaispalkka; eli perustulo ja työn määrän vähentäminen ei onnettomuutena, vaan kahdeksan tunnin työviikkoon verrattavana poliittisena vaatimuksena ja voittona.

Osmo Soininvaara on kirjoituksissaan kysynyt eikö vähempi ja tarkoituksella useammalle jaettu työ voisikin olla lähtökohta paremmalle onnelle, vuosisataisten vapaushaaveiden täyttymys.

Kysymys on paljolti filosofinen, jossa joutuu kysymään miksi elämme jo sadan vuoden pätkäelämäämme. Liittyykö elämämme osana luonnon kiertokulkuun jälkeläisineen vai onko elämä tarkoitettu palvelutehtäväksi taloudelliselle kasvulle ja tavaratuotannolle?

Työ muuttuu.

Automaatio, robotiikka, ekokriisi ja digitalisaatio vähentävät teollisia työpaikkoja. Vastaus löytyy koko talousajattelun uudistamisesta keskittämistaloudesta digitalisaatiota hyödyntävään lähitalouteen ja uuteen työkäsitteeseen. Me puuhailemme kuitenkin mieluummin eilisessä.

Suomessa on palkkatyöllä työllisiä noin 2,1 miljoonaa ihmistä. Heistä 75 prosenttia oli säännöllisessä palkkatyössä. Määräaikaisissa jatkuvissa kokoaikatöissä oli 10 prosenttia, jatkuvissa osa-aikaisissa työsuhteissa 10,7 prosenttia, kymmenes työllisistä. Määräaikaista tai osa-aikaista työtä eri muodoissaan tekee siis jo yli 600 000 henkeä. Lisäksi itsensä työllistäviä, muun muassa yhden henkilön yrityksiä ja freelancereita, on jo yli kolmasosa enemmän kuin työnantajayrittäjiä. Määrä on noussut kymmenessä vuodessa 27 prosenttia, yli 170 000 henkilöön. Pätkätyötä tekevät myös vuokratyöläiset, tähän kasvavaan työmalliin osallistui vuoden 2014 aikana jo noin 100 000 suomalaista eri mittaisin pätkätyöpanoksin.

Elinkeinoelämän keskusliiton ja Suomen Yrittäjien mukaan suomalainen työ on liian kallista kilpailukyky ei riitä. On vaadittu matalapalkkamallia ja epäsäännöllisiä työsuhteita ”Saksan esimerkin” mukaan. Saksahan palasi vuosituhannen alun rappiotilasta kilpailukykyisimmäksi Euroopan maaksi työttömyyden puolittuessa. Saksan talous on parantunut, mutta yksilötasolla tilanne on toinen.

Saksassa lähes kaksi miljoonaa työntekijää ansaitsi ennen minimipalkkauudistusta 2015 alle viisi euroa tunnissa ja naisista jo lähes 40 prosenttia työskenteli osa-aikaisessa työsuhteessa osin sosiaalitukien varassa. Alle 30-vuotiaiden työssä käyvien köyhyys on räjähtänyt käsiin. Tätä on hymistelty EK:ssa kuitenkin hyvän työllisyyden vuoksi.

Saksalaistutkimuksen mukaan työn teettäminen Suomessa ei kuitenkaan ole ollut niin kallista kuin sanottiin ja luultiin, työn sivukulut ovat Suomessa jopa selvästi alle EU:n keskitason. Työn hintavertailussa olemme Saksan kanssa tasoissa. Ruotsissa työn teettäminen on saman selvityksen mukaan jopa 30 prosenttia Suomea kalliimpaa, silti Ruotsin talous menee paremmin kuin Suomen, kansantuotemittarilla verrattuna.

Kyse on paljolti siitä, miten näemme työn merkityksen. Mikä on näkökulma, tuotannollinen vai hyödyllinen? Totta kai työllä on oltava taloudellinen arvo, mutta onko vain tavaratuotanto voittojen keräämiseksi ainoa ihanne.

Ihmisen kannalta kyse on siitä, että työtä tekemällä hän voi osallistua yhteiskuntaan, omaan yhteisöönsä merkityksellä, panoksella ja jonkin eteen.

Kansalaistyöllä; kansalaispalkan ja osa-aikatyön korvauksien yhdistelmällä, siihen kykenevien työvastuulla on suunta, jolla työtä voidaan luoda yhdessä työtunteja kansantalouteen ja estää toivon menoa. Sen rinnalla pitää myös osata arvostaa kasvavaa vapautta vapaa-ajassa. Silläkin on arvo.

Tämä näkökulma vastikkeellisuudesta korostui pakolaisten määrän räjähdettyä syliimme. Se korosti ettei vastikkeellisuusvaateeni työkuntoisilta merkitse uusliberaalia halpatyöllistämistä vaan mahdollisuutta olla ja kuulua, oppia ja olla osa yhteisössä. Se on myös liiketoimintamahdollisuus luodessaan mahdollisuuden yhteistyön yhteisöjen uudenlaisille yrityksille, ostorenkaille, talkoopankeille ja osuuskunnille.

Tilastokeskuksen työtuntitilastot kertovat raakaa kieltään mitä työlle on tapahtunut.

Tietokirjailija Ari Ojapelto yrittää rummuttaa tätä totuutta esiin jo kolmatta vuosikymmentä Suomessa: vuonna 1990 Suomessa tehtiin kutakuinkin 4,4 miljardia työtuntia. Se on vähentynyt vaikka tulos on kasvanut; vuonna 2009 työtuntien määrä oli enää 4,3 miljardia työtuntia.

Tämä siitäkin huolimatta, että edellisen laman jälkeen teollisuus- ja kokonaistuotannon kasvuvauhti on ollut EU-maiden kovimpia ja se on samalla aikajaksolla yli kaksinkertaistunut. Se kertoo yksiselitteisesti, että nykyisellä teknologisoituneella aikakaudella tuotannon kasvu ei enää luo työpaikkoja.

Ojapelto huomauttaa, että erilaisten tilastokikkailujen lisäksi työllisyysastetta on saatu keinotekoisesti kaunistelluksi. Nämä ”uudet työpaikat” ovat palvelualan ”paskatyöpaikkoja”, osa-aika-, määräaika-, vuokratyö-, projekti- tuki- ja muita työpaikkoja, joiden palkkataso ja viikkotyötuntimäärä ovat niin vähäisiä, että niillä ei enää elä – ainakaan niissä kasvukes­kuksissa, missä ”epätyypillisiä” työpaikkoja olisi tarjolla.

Sen lisäksi, että työtunnit ovat vähentyneet uusien palvelutyöpaikkojen ”laatu”, siis ostovoima, on heikentynyt. Katoamassa olevien teollisuustyöpaikkojen tuntiansio on noin 25 euroa ja tilalle keinotekoisesti synnytettyjen palvelualojen tuntiansio on enää hädin tuskin 10 euroa.

Ahneeseen tuhoon kuuluu siis myös työn kadottaminen, nykyjärjestelmässä se merkitsee onnettomuutta ja köyhyyttä sadoille miljoonille. Mitä nopeammin hyväksymme, ettei robotiikan ja automatisaation ajassa enää tule sellaista työmarkkinaa kuin teollisessa yhteiskunnassa sitä parempi yhteiskuntarauhalle ja ihmisten onnelle.

Robotit ovat tulossa palveluihin ja tämä muuttaa oman maailmamme myös palveluyhteiskunnan osalta. Tämä kehitys on jo käynnissä; seuraukset näkyvät jo Suomenkin taloudessa ja työttömyysluvuissa.

Jatkossa työpaikoista tulee yhä pienemmän ihmisryhmän etuoikeus, taloudellinen hyvinvointi ja omaisuus keskittyy kutistuvalle joukolle etuoikeutettuja uuden ajan aatelisia.

Tämäkin kehitys on jo käynnissä; seuraukset näkyvät jo Suomenkin taloudessa tuloerojen kasvaessa ja varallisuuden keskittyessä.

Tämän jatkuessa ja kärjistyessä rikkaat joutuvat kuitenkin pian asumaan suojamuurien takana syrjäytettyjen vihaa peläten. Näinhän on käynyt muulla missä eliitit vähät välittävät vältellessään veroa ja osallisuutta, seurauksena on sitten katkera vallankumous jossa eliitille maksetaan verellä.

Professori Gilles Saint-Paul sanoo robottien yleistyvän sitä mukaa kuin investoinnin kuoletus alittaa vastaavan suoritteen palkkakustannuksena. Olemme siinä pisteessä ennemmin kuin myöhemmin.

Tämä johtaa suureen muutokseen sillä nyt, kahden vuosikymmenen jälkeen tietoyhteiskunta, informaatioaika, knowledge society, digitalisaatio, robotiikka – you name it - alkaa toteutua myös rakenteissa.

Toki hoivatyö, opettaminen, poliisi, armeija ja kohtaamista vaativat ammatit säilyvät, mutta nyt myös uudet ryhmät, juristit, matkatoimistojen työntekijät, kanslistit ja toimittajat ovat jo nähneet teknoälyn toimissa viereisellä tuolilla.

Maatalous- ja teollisuusyhteiskunnissa ammattikato on nähty jo aiemmin. Seuraus on ollut keskittynyt suuruuden ekonomia.

Kun tekniikka korvaa ihmistyötä, ihmisten on löydettävä uusia tuottavampia töitä. Ihmisillä on jatkossakin töitä, mutta luovempia ja siten usein vaativimpia töitä. Edessä on siirtymä korkean arvonlisän innovaatiotalouteen.

Kaikille meistä tämä ei ole mahdollista. Suuri joukko ihmisiä menettää mahdollisuutensa työhön perustuvaan elantoon. Algoritmeihin nojaavilla koneilla, sensoreilla, älysiruilla on pian kykyjä korvata melkein kaikki rutiinityö, myös ajattelutyö, oikeastaan vain kokonaan uutta luova tai erittäin soveltava työ on koneiden ulottumattomissa.

Tarvitaan siis kokonaan uusi lähestyminen työhön ja työn instituutioihin. Muutos ulottuu korvaukseen työstä ja myös miten paljon sitä tehdään, onko paljotyö hyve vai vaiva. Tähän liittyy myös kasvavan väestön ongelma ja ekokriisi, joka näillä elämäntavoilla on väistämätön. Tarvitaan poisoppimista vanhasta tavasta toimia ajatella ja arvottaa työelämää.

Aluksi ihmiset osallistava, yhteisöpalvelua vastikkeena edellyttävä mikrotalous, talkoopankkimainen kansalaispalkkamalli olisi fiksumpaa kuin vain sosiaaliturvaa oikova perustulo, koska sille voidaan laskea myös klassista ”tuottavuutta.”

Suuruuden ekonomian rinnalle ja kilpailijaksi pitäisi hakea maapalloisen vertikaalisen verkostotalouden mukaisia vertaistoiminnan ja toiston glokalisaatiomalleja, lähitaloutta ja siihen liittyvää mikromekanismien ja jakamistalouden verkostunutta voimaa.

Ongelmaksi jää tuolloin yhteiskunnan toiminnan rahoittaminen, joka nykyään tapahtuu verotuloilla ennen muuta kokonaispalkkasummasta.

Pääomat ja omaisuus on saatava verotuksen piiriin, luonnon varoja ja luonnolle haitallista toimintaa on päästävä verottamaan. Tähän kuuluu myös epäjumalamme, aikamme Kultainen Vasikka, kulutus. Aivan väistämättä robotti täytyy panna verolle. Se tarkoittaam että tulevaisuudessa automatisoitua tuotantoa tulee verottaam verotetaanhan työtäkin.

Keskustaideologi Johannes Hirvaskoski ehdottaa myös luksuksen saattamista ankaralle verolle. ”Jos ansaitsemisen itsensä sijasta verotetaan progressiivisesti ansioiden käyttämistä kulutukseen, sillä saattaisi olla myönteinen vaikutus säästämisasteeseen ja pääomien kertymiseen.”

Olisi paikallaan siis kerätä vero roboteilta, automaation vero. Se on vaatimuksena kuitenkin kuin Tobinin transaktio- eli rahansiirtovero, markkinat vaativat, että toimiakseen automaatioveron pitäisi olla maapalloinen ja aina löytyy joku joka ei suostu – niinku Suomi eurooppalaisessa varainsiirtoverohankkeessa.

Ilmastonmuutoksen hoidosta näimme maailman kyvyn reagoida ajoissa. Jos sama viimeisellä hetkellä malli toistuu ”digitalisaation” työtä muuttavan kehityksen ymmärtämisessä ja siihen reagointiin ahneuden ajassa, on tämä taloustilanne ja nämä pakolaisvirrat vasta leikkiä tulella suurta roihua odotellessa.

Onnettomuus pitää kääntää eduksi, muutos nähtävä mahdollisuudeksi. Jos jopa puolet työpaikoista menee ei mikään luova tuho tai nykysysteemin uusiutuminen siihen auta. Siksi pitää ryhtyä tekemään muuta muin tavoin. Työ on tällöin usein yhteisötyötä eikä vain tavaran tuottamista. Se on merkityksiä minimitassa ei suurten palvelemista.

Koskaan ennen ei ole voitu käynnistää yhteistä vaikutusvaltaa ihmisten käyttöön mihin tietoverkot meidät nyt mahdollistavat. Koskaan ennen ei ole tarvittu niin vähän institutionaalisia rakenteita vastalauseeseen tai muutosliikkeeseen kuin nyt.

Meillä on teknologinen ja osaamisen mahdollisuus valita tiemme: matkaammeko ensimmäisessä luokassa kadotukseen vai kaikki yhdessä kärrykyydillä paratiisiin kohti lisääntyvää ihmisen itsenäisyyttä tuotantokoneistosta, kulutushysteriasta, tekokiireestä ja pamppuvallasta.

1. Tilastokeskus, Helsingin Sanomat, Talouselämä

1. Yhdysvalloissa syntynyt nimitys pankki- ja sijoitusalan huijareista ja muista välistä vetäjistä. Bankster-sana on rakennettu pankkiirista (banker) ja gangsterista (gangster)