"Unionilta puuttuu kansa"

OPPIMISTAVOITE: Tässä jaksossa opitaan mitä kansalaisuus on Euroopan Uninissa ja luodaan kriittinen katse sen kansalaiskäsitykseen. Tietokuvasarjassa haetaan oivallusta ymmärtää sosiaalisen mediamailman ja verkostoitumisen luomia mahdolisuuksia kansalaisille. Käsitteitä ovat hyvien asoiden kierre, vastademokratia, kansalaisoppositio, demos ja kratosl

Oppimisen idea ja polku selviää kuvasta yllä. Tässä alla esitetään "teesit" niihin pyydetään vastaväittäjiä. Sinun asiasi on osallistua omalla ajatuksellasi keskusteluun johon on sivun lopussa oma alue.

Nettitavat: Puhumme asiaa omasta puolestamme emme arvostele toisten keskustelijoiden persoonaa.

Teesi: Aristotelen huomio " ”hallitsijan ja hallitun tulee oppia eri asioita mutta kansalaisen on osattava ne molemmat ja oltava niistä molemmissa osallinen," on tietoyhteiskunnassa totta.

Vaikka olemme kaikki unionikansalaisia meistä suurin osa ei edes tiedä sitä.

Euroopan Unionin takana on kuitenkin arvokäsitteitä, vaikka sitä ohjaa yksi talousmalli.

Edesmennyt eurooppalainen kulttuuripersoona, toimittaja Erkki Toivanen opetti:

”Euroopalla ei ole yhtenäistä identiteettiä, koska ei ole yhtä eurooppalaista kansaa.”

Kun vielä yhteinen kielikin puuttuu, on turha puhua yhteisestä identiteetistä, liittovaltio on tämän vuoksi utopia, joka ei voi syntyä. Tämän tietää myös eurokratia, se on yrittänyt ja yrittää luoda unionille valtiollisia tunnusmerkkejä.1.

Muistetaan vain viime vuosikymmenen perustuslailliset pyrkimykset lippuineen ja hymneineen. Ulkoasiainhallinto, pankkiunioni ja budjettisopimukset ovat liittoa valtioksi vahvistavia toimia.

Neljän unionipresidentin, Junckerin, Draghin, Tuskin ja Djisselbloemin talousmissio 2015 johdonmukaisen jatko sille: ”on samalla valmistauduttava sitoutumaan tehokkaammin kasvua edistäviin rakenneuudistuksiin euroalueella. Euroalueen maat eivät ole tyydyttävällä tavalla toteuttaneet kasvua edistäviä rakenneuudistuksia koskevia sitoumuksia, joita ne ovat antaneet joko erikseen tai yhdessä...Korkeimmalla poliittisella tasolla on päästävä jälleen konsensukseen rakenneuudistusten tärkeydestä, jotta koko euroalueen kannalta ensisijaiset uudistukset saadaan toteutettua... sekä pääomamarkkinoiden yhdentymisen asettamista ensisijaiseksi poliittiseksi tavoitteeksi...

Vielä brittien lähdön jälkeen, edellisen vuosisadan alkuvuosikymmenten mörköjen palatessa Euroopan politiikkaan kun, ex-sosialistiset Visegard maat olivat haastamassa vapauden, veljeyden ja solidaarisuuden arvoja, LePen nousussa, euro alamaissa, EKP:n setelipaino vailla tehoja, ryhtyi Euroopan Unionin komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker käyttämään vanhaa tuttua konstia, ulkoisen vihollisen korttia, syyskuun puolivälissä 2016.

”Meidän vihollisemme haluaisivat, että pirstoudumme. Kilpailijamme hyötyvät erimielisyydestämme”, Juncker totesi EU-parlamentille Strasbourgissa. Juncker veti esiin suuret haaveet – joista ei tulisi mitään – jotta huomio kiinnittyisi muuhun kuin hajoavaan Unioniin. Junckerin mielestä EU:n tulisi perustaa taas uusia toimielimiä: Euroopan puolustusrahasto ja yhteisesikunta sotilaallisille operaatioille ja unionin yhdistää voimansa ase- ja varustehankinnoissa.

”Meidän on siirryttävä kohti yhteisiä sotilasresursseja, jotka ovat joissain tapauksissa EU:n omistamia.”

Hänen analyysinsa linjapuheessa Unionin sisäisestä tilasta oli synkkä. ”Koskaan aiemmin en ole nähnyt niin vähäistä yhteistyöhalua jäsenmaidemme kesken. Koskaan ennen en ole kuullut niin monien johtajien puhuvan vain kotimaisista ongelmistaan. Eurooppa mainitaan vain ohimennen, jos ollenkaan”

Kuten niin monasti aiemminkin oli konkretia vähissä, mutta lupaukset ja sanat suuria. Juncker lupasi ”taistella” voimakkaamman unionin puolesta: ”Euroopan, joka suojelee, Euroopan, joka säilyttää eu rooppalaisen elämäntavan, Euroopan, joka voimaannuttaa kansalaisensa, Euroopan, joka suojelee kotona ja ulkomailla ja Euroopan, joka kantaa vastuunsa”.

QUITZ TUNNETKO EUROPÄÄTTÄJÄT JA TIEDÄTKÖ MITÄ HE TEKEVÄT?

Kansalaisuusnäkökulma on suuria aatesuuntia erottava ideologinen jakaja. Se erottaa esimerkiksi liberalismin marxilaisuudesta. Niin republikanismissa, sosiaaliliberalismissa kuin kommunitarismissakin kansalaisuutta tarkastellaan demokratian näkökulmasta.

Se tarkoittaa kansalaisuuden näkemistä asemana, joka antaa kansalaisille mahdollisuuden vallankäyttöön ja suojaa heidän vapauksiaan.

Liberalismin juuret ovat Ranskan vallankumouksen vapauden, veljeyden ja solidaarisuuden kunniakkaissa lähtökohdissa Muu oppi on taloudesta johdettua harhaoppia, joka perustuu toiseen kansalaisuuskäsitteeseen, jossa kansalainen on vain hallittava objekti.

Marcel Foucaultin mukaan liu´umme tähän suuntaan samalla kun valtion idea muuttuu, hallittavuuden kohde ei enää olekaan alue, vaan alamainen – väestö.

Väestö nähdään tällaisessa vallan muodossa ”intervention alueena ja hallinnallisten tekniikoiden kohteena.”

Katja Mäkisen tutkimuksen mukaan kansalaisuus ja kulttuuri näyttäytyvät EU:n ohjelma-asiakirjoissa keinoina säädellä kansalaisten suhteita yhteisöön ja toisiinsa, jolla pyritään hallinnoimaan Euroopan kokonaisuutta.

Hän viittaa Euroopan unionin kansalaisuuskäsitteeseen, jossa unionikansalainen on vain kohde, jonka kautta viranomaiset voivat kohdistaa valtaansa kansalaisiin: ”Tällaisena hallinnoinnin välineenä ymmärretty kansalaisuus näyttää muista organisaatioista lainatulta vallan teknologialta, jolla pyritään hallinnallistamaan kansalaisuutta, kulttuuria ja Eurooppaa.”

Eli palataan siihen mitä vastaan reformistit Lutherin johdolla nousivat; kansalaisista halutaan taas alamaisia tottelijoita ei enää aloite- ja vastuukykyisiä kansalaisia.

Kyseessä ei siis ole sattuma, vaan valittu linja.

Kun kansalaisuus tarkoittaa eurooppalaisen eliitin katsannossa vain hallittavien joukkoa, jolle annetaan osallistumisen huvia panem et circenses, leipää ja sirkushuvia-idealla, on kansalaisuuden liberaali demokratiakäsitys kansalaisesta osana vallankäyttöä, jonka tehtävä on suojata kansalaisen vapautta, radikaali vastakkainen linjaus.

EU-uskovaisuus merkitsee siis tässä katsannossa kansalaisen jämähtämistä hallittavaksi kohteeksi, unioniepäily taas on priorisointia. Unioninkaan päätöksentekoa ei kannata hukuttaa liioiteltuun tehtävätaakkaan, vaan keskittyä eurooppalaisen hyvinvointi-ideaalin kannalta olennaiseen.

Hallittavan kohteen, kansalaisen tulee siis huomata ja tunnistaa asemansa EU-demokratiassa ja ahneen tuhon kapitalismin suuryhtiöglobalisaatiossa hallittavaksi miellettynä objektina.

Demokratiassa tämä tarkoittaa paikkaa vallan ulkopuolella ja siis luonnollista asettumista oppositioon valtaan nähden koska valta ei ota kansalaista mukaan, vaan vain haluaa hallita ja manipuloida häntä.

Oppositiossa hallitsijat ”istuvat hallittavia vastapäätä”, mutta voiko kansalainen olla oppositiossa hallituksen hallinnan ulkopuolella? (Katja Mäkinen 2012, 49). Mäkinen tutki valtio-opin väitöskirjassaan ”Ohjelmoidut eurooppalaiset. Kansalaisuus ja kulttuuri EU-asiakirjoissa” kansalaisuutta EU:n kansalaisuus- ja kulttuuriohjelmissa.

Nykyisen integraatiopolitiikan ajajat eivät halua tarkastella yhdentymisprosessia lainkaan kulttuurisena kysymyksenä. Siinä tehdään virhe, koska liittovaltioajattelu sotii kansalaisten tahtoa vastaan maasta riippumatta. Ykseyden sijaan tulee valita yhteistyö ja keskinäinen tasa-arvo ja kunnioitus.

Demokratiaakaan (dēmos ”kansa”, väkijoukko”, ”monet” ja kratos ”komento” tai ”valta”) ei siis voida luoda ylhäältä päin, koska ei ole yhtä kansaa.

Kuten Erkki Toivanen sanoi: ”demos puuttuu, mutta Brysselissä on sitä enemmän läsnä kratia, komento, valta; harvojen eliitti.”

Ennen pitkää kratia saa kansat vastaansa. Ainoa tapa sukupolvellemme ylläpitää Euroopassa kansanvaltaa on yhtäaikainen lähidemokratian ja glokalistisen lähitalouden merkittävä – rinnakkainen - lisääminen samalla kun suuri virta vie integraatioon ja globaalitalouteen. Subsidiariteetti pitää kaivaa esiin unholasta jotta EU saa luottamuksen myös demokselta.

1. Erkki Toivanen.